Viimeinkin pääsin taas juoksemaan, kun en vielä tällä viikolla ollut ehtinyt. Lähdinkin heti Cooperin testi vauhtiani liikkeelle ja parin kilometrin päästä totesinkin että sopiva on vauhti. Vuosien takainen normaali juoksuvauhtini on sitten löytynyt. Lujempaa ja ehkä pidemmällekään en ilmeisesti hapenpuutteen takia pääse vielä mutta ehkä ensi vuonna juoksen samalla vauhdilla tuon haamurajan viisikilometriä. Alkaako maailmanennätykset rikkoontua?-ajattelee varmaan joku.
Mutta aikaahan siinä minulla menee cooperin testin vauhdillani puoli tuntia. Joskus vuosia takaperin voitin jonkun Raahen juoksun ja aikaa meni vain kaksikymmentä seitsemän minuuttia. Ikäisteni sarjassa ei ollut kylläkään muita edustajia niin että tulin viimeisenä maaliin. Mutta maaliin kumminkin. Aikoinaan kun alta kahdeksan vuotiaana osallistuin hiihtokilpailuihin voitin saavutuksestani valtavan ruisleivän. Nyt tuli vain Iso Pokaali. Raahen juoksun ensimmäisestä ja viimeisestä sijasta. Siis olin ensimmäinen ja viimeinen. Ihan kuin Jeesus. Jossain ilmestyskirjassa. Voittaja ja voittopalkinnon saaja. Minä ja Jeesus. Viimeisenäkin.
Vaan olipa mukava juosta ja todeta että ehkäpä se kunto sitten nousee. Enemmän ehkä pitäisi lenkkiä tehdä tai ainakin sopivaa hyötyliikuntaa. Polveni kyllä kipeytyvät tällä menolla. Futarin polvet - väljät kuin ladon ovet, mutta vielä pysyvät saranoillaan. Kitisevät ja naksuvat aina ylämäessä ja alamäessä ei auta jarrutella. vaan rennosti on mentävä.
Varsinkin liukkaalla. Ja niitäkin on tulossa. Ehkä sitten loppuu lenkkeily hyvin lyhyeen ja alkaa potkukelkkailu. Hiihtämässä en ole käynyt vuosiin. Ehkä sitäkin voisin kokeilla. Suksia ainakin löytyy. Vanhoja ja hieman uudempia. Sauvat voisin ehkä yhdet ostaa. Jos en sitten löydä jostain. Potkukelkkailu on kyllä enemmän hyödyllistä. Kauppaan tai pilkille voisin mennä. Pilkki vain sekin pitäisi löytää jostain. Kaikenlaista harrastusta sitä on olemassa.
Paljon kun on harrasteita niin viihtyykin paremmin. Tämän teorian kehittelin aikoinaan kouluviihtyvyystutkimukseni pohjalta. Tai oikeastaan Viktor Franklin teorioiden pohjalta. Elämä on paljon valoisampaa kun Elämän perusteet makaavat vahvalla ja varsin laajalla pohjalla. Pelkkien huteroiden polvien varaan ei kannata elämänsä viihtyvyyttä laittaa. Vahvinta viihtyvyys on, kun on vankka perustus, joka ei petä.
Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne(dynamiitti alkutekstin mukaan) sanoo Raamatun Sana. Paavalikin uskoi, että Hänessäkin vaikuttaa Jumalan Henki. Paavali kehoitti kiittämään joka tilassa. Samoin Psalmit kehottavat iloon ja kiitollisuuteen. Meillä on turvallinen taivaan Isä, joka pitää meistä huolta!
Polvivaivoista tai isoimmistakin vaivoista huolimatta ihminen voi kiittää, sillä meillä on lupaus Herrassa. Hän parantaa kaikki minun vaivani. Sinäkin voit tulla terveeksi. Hän antaa kaikki sinun syntisikin anteeksi, miksi ei siis sairautesikin paranisi? Usko Herraan Jeesukseen niin sinä paranet(kreik.soteri) ja koko sinun perhekuntasi. Tämäkin lupaus löytyy Jumalan Sanasta Raamatusta. Ja Paljon muutakin. Paljon. Ennenkaikkea se että Jumalan lapsena Herrassamme Kristuksessa ja Hänen kauttaan, ristinkuolemaansa kastettuna, olet taivaan perillinen. AIVAN VARMASTI! Siinä on vankka ja Laaja perustus. Jumalan Rakkaus meitä ihmispoloisia kohtaan. Siitä saa ja tuleekin iloita.